Saturday 31 March 2018

Mani & Lola maaliskuu 2018

Mukavaa lauantaita ja pääsiäistä! Tänään esittelen teille taas yhden kivan boksin. Joku ehkä muistaa, että olen aikaisemmin tilannut kahta kynsiboksia, Meeboxia ja Nailboxia. Näistä Nailbox lopetti toimintansa viime vuonna, ja sen "jäämistön" osti Nail Polish Direct. Nailboxin tuhkasta nousi sitten NPD:n käsissä paranneltu versio, joka kantaa nimeä Mani & Lola. Olen seurannut näiden boksien sisältöä suurella mielenkiinnolla, ja ne ovat kyllä olleet aika hyviä! Sitten tuli tietenkin taas houkutteleva tarjous vastaan, ja sorruin lopulta tilaamaan itsellenikin tämän boksin. Mitä siitä, ettei mulla todellakaan ole tällä hetkellä aikaa kynsiasioille..

Mustavalkoinen laatikko on mielestäni tosi tyylikäs.


Ja katsokaa miten ihana silkkipaperi!


Päällimmäisenä paketissa oli Mani & Lolan logolla varustettuja muistilappuja ja niiden alla kolme matkakokoista OPIn Avojuice-käsirasvaa, jotka olivat "äitienpäivälahja", siis se tarjous, jonka ansiosta tilasin koko boksin. Täällä vietetään tosiaan äitienpäivää maaliskuussa, briteille ei riitä se, että ajetaan väärällä puolella tietä, vaan tässäkin asiassa pitää olla jotenkin erilainen kuin muut.. *silmienpyörittelyä*


Seuraavaksi boksista paljastui OPIn Avoplex-käsirasva. Mulla on ollut Avoplex-kynsinauhaöljy ja se oli tosi hyvää, joten odotan paljon myös tältä voiteelta. Mun kynsinauhat ja sormenpäät onkin tällä hetkellä ihan kuivat ja jopa halkeilevat, joten katsotaan oisko tästä apua.

Sitten kaivoin mustan paperisilpun sisältä peräti neljä täysikokoista kynsilakkapulloa; Orlyn Breathable-sarjaan kuuluva hemppis vaaleanpunainen Sheer Luck, joka pullonkyljen mukaan ei tarvitse alus- eikä päällyslakkaa, Cuccion vaaleanharmaa Quick As A Bunny, OPIn kirkkaan oranssi Toucan Do It If You Try ja China Glazen Pretty Fit, joka on taas näitä sävyjä, joista ei oikein tiedä onko se pinkki vai violetti. Pikaisella kiekkoswatchauksella kaikki peittivät tosi hyvin jo yhdellä kerroksella, jopa vaalea Orly, josta paljastui myös nättiä kultaista shimmeriä. Siinä on myös tosi hyvä leveä sivellin, onkohan kaikissa Orlyissa nykyään tämmöinen? En ole ostanut Orlya pitkään aikaan.

Suureksi hämmästyksekseni silppuun oli piiloutunut vielä Essien aprikoosinen kynsinauhanpoistoaine. 150-millinen pullo kestää varmasti ikuisuuden, toivotaan että tää on hyvää kamaa. Onko joku kokeillut?

Mani&Lola-boksin hinta on 14-20 puntaa kuussa, riippuen miten pitkäksi aikaa tilaa, ja kolmisen puntaa posteja päälle. Mitäs ootte mieltä boksista? Tilaisitko itse?

Wednesday 14 March 2018

Birchbox x3

Sattuipa eräänä tammikuun päivänä tulemaan Birchboxilta tarjous, että tilaamalla tammikuun boksin saisi kaupan päälle toisen, aikaisemmin ilmestyneen boksin. Siis kaksi boksia yhden hinnalla. Say no more, here's my money.. eikä aikaakaan, kun postipoika tosiaan toi ovelleni kaksi boksia, joista toinen oli viime vuoden marraskuussa ilmestynyt boksi.


Aloitetaan marraskuun Vogue-teemaisesta boksista.

Benefitin Hoola-aurinkopuuteria testaan oikein mieluusti. Percy&Reedin Volumising No Oil Oilia mulla on ainakin kaksi putelia ennestaan, enkä ole niitäkään ehtinyt kokeilemaan! Ehkä nyt on korkea aika.. Kuivashampoon suurkuluttajana testaan myös tätä Kloranen tuotetta mielelläni. Nuxen kuivaöljyä multa myös löytyy iskemätön pullo ennestään.. ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä, Birchboxin oma siveltimienpesuhärveli on oikein tervetullut, koska jonkun tämmöisen olen aikonutkin hankkia, en vain ole saanut aikaiseksi.


Ihan ookoo boksi, harmi että kaksi tuotetta multa jo löytyi, mutta muut olivat onneksi ihan kivoja. : )


Tammikuun boksi on tehty yhteistyössä Ohh Deer-brändin kanssa, joka tunnetaan lahja- ja paperitavaramerkkinä. Niinpä boksista löytyi myös arkki söpöjä tarroja. Niiden lisäksi laatikosta löytyi Lord & Berryn kynämallinen peiteväri. Söpössä pikkupullossa on Paul & Joe Beautyn kosteuttava primer. Ihan uusi merkki mulle, kokeilen tätä oikein mielelläni. Nuxelta tällä kertaa suihkuöljy. Mua vähän pelottaa nää suihkuöljyt, koska meillähän on aitoon brittityyliin kylpyamme, ja pelkään liukastuvani siellä, jos alan läträämään jollain öljyllä.. Seuraavana on Beaver-merkkinen hiuksiin suihkutettava hoitoaine. Ehdottomasti tulee käyttöön sekä mulle että tyttärelle! Ja viimeisenä Afterspa Amazing Makeup Remover, eli jälleen yksi meikinpoistopyyhe, jonka pitäisi toimia pelkän veden kanssa. Tämmöisiäkin löytyy ennestään pari, joita en ole uskaltanut kokeilla, ehkä nyt täytyy.


Ihan kiva boksi, kiinnostavia tuotteita kaikki, ehkä meikinpoistopyyhettä lukuunottamatta.. ootteko te kokeilleet näitä tämmösiä pyyhkeitä?

Ja koska liha on heikko, ja mulla oli helmikuussa synttärit, niin päätin tilata vielä helmikuunkin boksin. Hyvää synttäriä minulta minulle! ; )


Tästä retrotyylisestä boksista löytyi Laqa & co-merkkinen voidemainen poskipuna/highlighter. Ruskeasävyinen luomiväritrio on The Beauty Crop-merkkinen. Musta on kiva tutustua tämmöisiin merkkeihin, joista en oo ennen kuullutkaan. Kolmas uusi merkkituttavuus on Luseta, jolta boksissa on hiusnaamio, jee! Tämänkin testaan oikein mielelläni. Model Co on entuudestaan tutumpi merkki, jonka vihreä peiteväripuikko on jännä, mutta kokeilen mieluusti tätäkin! Percy & Reedin Finishin Polish on hiuksille tarkoitettu voide, joka siloittaa hapsottavat latvat ja antaa kiiltoa. Lisätuotteena boksissa oli vielä Manefitin kurkku-kangasnaamio.


Näistä vähiten kiinnostaa tuo Finishing Polish, vaikka saattaahan se vielä yllättää. Muut tuotteet on kaikki tosi jees. : ) Tämän boksin jälkeen kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja lopetin tilauksen, vain sortuakseni johonkin muuhun. Arvaatteko mihin? ;D

Tuesday 13 March 2018

Hei hei mitä kuuluu?

Moikkaaa! Täällä sitä ollaan taas, puhaltelemassa pölyjä näppikseltä. Kuten jotkut jo tietävät ja loput lienevät arvanneet, niin kyllä se vauva sieltä sitten lopulta löysi tiensä ulos, ja itse asiassa juuri tänään täyttää jo kaksi kuukautta. Jouduimme aluksi viettämään sairaalassa viikon verran aikaa ennen kuin pääsimme kotiin, ja sitten onkin totuteltu elämään kaksilapsisena perheenä, pikkuisen haasteellista kun mies tekee kahta duunia, eli ei juuri käy kotona kuin kääntymässä, ja mulla on vain kaksi kättä.. vaikka vauva onkin hyvin helppo tyyppi, niin mitkään kynsihommelit eivät ole olleet ihan päällimmäisinä mielessä. Pari kertaa olen ehtinyt lakkaamaan jotkut ihan yksiväriset kynnet, ei puhettakaan mistään koristeluista. Vielä kun hevoseni tällä viikolla muuttavat täysihoitotallista itsehoitotallille, niin siinäkin on pientä ajankäytöllistä haastetta tiedossa, ihan vaan ettei elämä kävisi liian tylsäksi. :D


Mulla on kuitenkin teille pari postausta tulossa kauneus- ja kynsiboksien tiimoilta, ja toivon mukaan pian onnistuisin löytämään aikaa myös kynsihommille!

Mitenkäs teillä on alkuvuosi lähtenyt käyntiin? : )